maanantai 11. marraskuuta 2019

Miten niin et muka ehdi, kun sinä olet vain kotona? - Arjessa hukatut ystävät

Näin minä ajattelin ja ihmettelin kaikkina niinä lapsettomina vuosina, kun yksi toisensa jälkeen lapsen saaneet ystäväni katosivat kukin omaan perhe-elämäänsä. Näkeminen ei oikein onnistunut, tai sitten onnistui hätäisesti hyvissä ajoin suunniteltuna, eikä seuraavaa näkemistä voinut yleensä sopia kovinkaan pikaisesti uudelleen. Ihmettelin kovasti millainen musta aukko perheen perustaminen oikein on, kun sen vetovoima oli niin valtava ja totaalinen. Eihän lapset elämistä voineet estää vai estävätkö?

Nyt olen itse samassa tilanteessa ja olen joutunut myöntämään, ettei se näkeminen ole helppoa, eikä yleensä ex tempore kaveri-illasta viinilasin äärellä voi edes haaveilla. Aika kaukana ollaan niistä ajoista, jolloin tylsän koti-illan pystyi pikaisella kyselykierroksella muuttamaan drinkkeihin kaupungilla. Aina joku oli jo jossain menossa tai oli muuten halukas lähtemään ulos. Silloin oli menemisen vapaus, jota joskus hieman kaipaan. Tosin se aika elämästä on jo niin eletty ja koettu, ettei itse sitä menemistä ole lainkaan ikävä. Tavallaan vain sitä vapautta mennä omien halujen mukaan ajatuksen tasolla.

Arki on muuttunut Lucan ehdoilla olemiseksi ja pääsääntöisesti minä pidän siitä juuri tällaisena, enkä muuttaisi mitään. Sen verran hieno juttu oma lapsi on. Jos poikkeamme pojan luontaisesta päivärytmistä, niin se kostautuu heti tai viimeistään illalla väsyneenä kiukutteluna ja nukahtamisen vaikeutena. Nyt ymmärrän hyvin, ettei se näkeminen onnistu, jos pienellä on esimerkiksi päiväunien aika tai miksi se ruoka on oikeasti laitettava juuri tiettynä hetkenä päivästä. Kaikki perheelliset ystävämme tämän hienosti ymmärtävät ja heidän kanssaan ei ole mitenkään tavatonta tai ongelmallista, että seuraava tapaaminen sovitaan parin kuukauden välein.

Ystäviä olisi ihana nähdä useamminkin, mutta ei perheen kustannuksella. Näin se vain on, kun muutenkin tuntuu, ettei perheen omaa laatuaikaa ole koskaan riittävästi. Olen myös sitä mieltä, että oikea ystävyys ei katoa ruuhkavuosissa, vaan sitten kun se hätäinen tai kauan suunniteltu näkeminen koittaa, niin aina voidaan jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin. Tänään viimeksi sain tämän ilokseni huomata, kun yllättäen törmäsimme ystäväni ja lastemme kanssa Hop Lopissa. Piristi kummasti meidän molempien päivää, vaikka kuulumiset vaihdettiin lasten ehdoilla ja heitä samalla syöttäen sekä vahtien. Ei tämä pikkulapsiaika kuitenkaan loputtomasti kestä ja sitten on taas jonkun uuden elämänvaiheen aika, mutta nyt eletään tätä täysillä.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille. Kuva otettu kesällä Helsingin Tervasaaressa sateen ja auringon yhteisen hetken jälkeen 😘

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Isänpäivän viettoa Villa Pentryssä







Meidän perheelle tämä oli ensimmäinen isänpäivä, jota juhlimme Villa Pentryssä ja oman kodin ulkopuolella. Silloin, kun oli ensimmäinen isänpäivä Lucan syntymän jälkeen, olimme niin väsyneitä ja vasta aivan vauvavuoden ihmeellisessä alussa, ettemme juhlineet mitenkään erityisellä tavalla. Silloin söimme kotona ja lahjat olin hankkinut jo raskausaikana valmiiksi. Se olikin hyvin ennakoitu, sillä en olisi millään jaksanut lähteä lahjaostoksille tuoreena vauvan äitinä. Toisena isänpäivänä juhlimme myös kotona tuttuun tapaan. Muutenkin olemme tykänneet olla omassa kodissa ja laittaa juhlia kotiin oman perheen kesken.

Nyt oli sitten mukava suunnitella jo toisenlaista ohjelmaa. Ensiksi mieleeni tuli klassiset brunssit ja löysinkin mieleiseni juhlapaikan Villa Pentrystä, joka on Espoon Nuottaniemessä sijaitseva historiallinen ja tunnelmallinen villa. Suosin mielelläni ravintoloita, joilla on historiaa ja rosoisuutta trendikkäiden pintaliitopaikkojen sijasta. Tutustun paikan menneisiin vaiheisiin etukäteen (mikäli mahdollista) ja ruokaillessa voi pohdiskella samalla mitenkä nykyisin ravintolana toimiva rakennus on menneinä aikoina toiminut esimerkiksi mahtavan kauppiasperheen kotina.

Valinta osoittautui oikeaksi, sillä Villa Pentryssä vallitsi kodikas tunnelma ja ruoka oli aivan ihanaa. Lapsiperheet oli huomioitu hyvin. Saimme syöttötuolin ja lapsille oli oma buffet, josta ainakin Luca löysi maistuvaa syötävää. Alkuun otimme lasilliset kuohuvaa ja Lucalle pillimehun, joilla sitten skoolasimme meidän isin kunniaksi. Brunssin menu oli hyvin perinteinen, johon kuului alkupalana muun muassa graavilohi, sillilajitelma, erilaisia salaatteja ja paahtopaistia. Pääruokana oli tarjolla kalaa, lihaa ja kasviksia. Erityisesti pidin kuitenkin jälkiruoka pöydästä, jossa oli mielettömän hyvää suklaakakkua, tuulihattuja ja pikkuleipälajitelma.

Kokonaisuutena brunssi oli oikein onnistunut ja sai taas muistamaan miten tärkeätä on viettää rentoa aikaa perheenä. Sellaista aikaa on ajoittain aivan liian vähän ja tämän kaltaisia hetkiä pitäisi mahtua paljon enemmän myös tavalliseen arkeen. Voi kun tämän vielä muistaisi kiireellisen arjen keskellä ja saisimme raivattua kalenterista tilaa yhteisille hetkille.

Brunssin jälkeen oli aika siirtyä jatkamaan isänpäivän viettoa kotiin ja tietenkin muistimme myös minun isääni Lucan ukkia onnittelupuhelulla ja kukkakaupan välityksellä etukäteen lähetettyjen kukkien avulla.

Ihanaa isänpäivän iltaa kaikille ja hemmotellaan nyt vielä isiä ennen kuin huomenna taas arkinen aherrus alkaa 😘

perjantai 8. marraskuuta 2019

Ruohonjuuri - aitoa luonnonvoimaa äidin iholle



Kaupallinen yhteistyö Ruohonjuuri. Jokaisen äidin ja naisen iho kaipaa hemmottelua ja laadukasta perushoitoa. Olen uskollinen luonnonkosmetiikan käyttäjä ja pintakuivalle iholleni sopii puhdas ja aito luonnonkosmetiikka. Siksi olin todella innoissani, kun sain kotitestiin Ruohonjuuresta Evolve organic beauty luonnonkosmetiikkasarjan tuotteita. Evolven tuotteet valmistetaan Englannissa Hertfordshiren kaupungissa pienissä erissä käsityönä. Tuotteet tehdään luonnollisista kasviöljyistä ja superfoodeista. Kaikki Evolven tuotteet ovat vegaanisia, eikä niitä ole testattu eläimillä.

Olen käyttänyt sarjan hyaluronihapposeerumeita kasvoille ja silmänympärysiholle nyt muutamien viikkojen ajan ja ihoni kunto on parantunut huomattavasti. Aluksi olin hieman epäileväinen näiden seerumeiden vaikutusta kohtaan, mutta jo viikon käytön jälkeen aloin huomaamaan tuloksia. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen tunsin jo kiinteyttävän vaikutuksen iholla ja ihoni muuttui heleämmäksi. Tätä tulosta oli tukemassa sarjasta miracle mask, joka on kuoriva hedelmähapponaamio. Naamio levitetään puhtaalle iholle, annetaan vaikuttaa viisi minuuttia ja pestään pois. Naamiolla on muun muassa ihon ikääntymisen merkkejä estävä vaikutus ja sen tehoaineena on perulainen maca. Tuotteet toimivat loistavasti yhdessä ja niiden vaikutus ei tunnu heikolta näin kuivana syyskautena, jolloin ainakin minun ihoni tarvitsee todellisia apukeinoja. 

Toisena sarjana olen testannut You & Oil liettualaista Ecocert-sertifioitua luonnonkosmetiikkasarjaa, jonka tehokkaat Beauty shot tuotteet täydentävät ihonhoidon rutiineja. Öljyjä laitetaan tippa ihovoiteeseen tai sellaisenaan iholle. Sarjasta löytyy shotit ihon ikääntymisen merkkejä vastaan, stressaantuneen ihon hoitoon ja ihon tehokosteutukseen. Tuotteet toimivat hyvin joko vähintään 14 vuorokauden kuurina tai yhtäjaksoisessa käytössä, jolloin shotteja voi vaihdella oman ihon tarpeen mukaisesti.


Mikäli kiinnostuit tuotteista ja haluat kokeilla näitä sekä havaita niiden ihoa uudistavan vaikutuksen, niin tuotteet löytyvät Ruohonjuuren liikkeiden lisäksi Ruohonjuuren verkkokaupasta:


ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille. Nautitaan ensilumesta ja juhlitaan sunnuntaina arjen todellisia sankareita eli isiä 😘

tiistai 5. marraskuuta 2019

Täyspitkän hoitovapaan ihana taaperokupla

Raskaana ollessani ajattelin, että olisin hoitovapaalla äitiysloman jatkoksi muutaman kuukauden siten, että poika menisi päiväkotiin vuoden iässä. Enpä silloin vielä tiennyt miten koko elämä muuttuu ja mitä äidin rakkaus on. En myöskään ymmärtänyt miten pieni lapsi on vuoden iässä ja miten tärkeä äidin syli on vielä siinä vaiheessa pienelle lapselle.

Hiljalleen vauvavuoden edetessä aloin tajuamaan, että meidän pojalle ja myös perheelle kokonaisuutena olisi parempi, että jäisin pidemmälle hoitovapaalle. Asiaan vaikutti myös paljon Lucan vierastus ja minussa kiinni oleminen. Työnantajani ymmärryksen kautta olen saanut jatkoa hoitovapaaseen ja se onkin venynyt nyt aivan täysimittaiseksi. Töihin olen palaamassa vasta syksyllä 1.9.2020.

Olen huomannut kaikki aiemmat ajatukset esimerkiksi siitä miten saisin ajan kulumaan kotona täysin vääriksi, jopa hieman huvittaviksi. Tällä hetkellä lähinnä ihmettelen miten töiden ohella sitten joskus ehdin tehdä kaiken muun ja olemaan myös läsnä lapselleni tarpeeksi. Meillä mennään aika lailla sata lasissa aamussa iltaan ja touhua sekä tohinaa positiivisessa mielessä riittää. Yhtään päivää en antaisi pois näistä vuosista ja olen onnellinen, että saan nähdä poikani kaikki kehityksen vaiheet, olla hänelle päivittäin tukena ja tehdä maailman arvokkainta työtä äitinä.

Vauvavuoden jälkeen meillä eletäänkin nyt ihanaa ja välillä toki myös hieman raskasta taaperokulpan vaihetta. Siihen kuuluu aamuiset kihertelyt sängyssä vaipan vaihdon lomassa, rakkaan Nalle Puhin etsintää (ilman sitä ei lähdetä minnekään), pitkät neuvottelut tietäväisen taaperon kanssa, pottakoulu ja halitteluja pitkin päivää. Meillä myös sylitellään paljon lukemisen yhteydessä ja muutenkin. On ihana huomata miten poika nauttii läheisyydestämme ja miten läheisyys antaa hänelle turvallisuuden tunnetta. 

Yksi hoitovapaan parhaista puolista ehdottomasti on, ettei aamulla tarvitse lähteä kotoa minnekään kiireellä, vaan taapero saa rauhassa heräillä yökkärissä ja syödä aamupalaa sekä leikkiä ennen kuin aletaan pukemaan päivävaatteita. Luca ilmoittaa monesti jo sängyssä millä lelulla haluaa aamun leikit aloittaa. Viime aikoina se on ollut kummien antama brion puinen junarata ja se onkin kasattuna olohuoneen matolle. Meillä siis leikitään aamulla paljon ja syödään aamupalaa hiljalleen siinä samalla. Se jos mikä on ihana tapa herätä uuteen päivään. Vastaavasti illalla ei ole kiire nukkumaan, kun aamulla saa nukkua niin pitkään kuin nukuttaa.

Kannustan kaikkia muitakin äitejä mahdollisuuksien mukaan olemaan kotona lapsen kanssa mahdollisimman pitkään ja nauttimaan omasta lapsesta, sillä meillä on siihen oikeus. Työt ei karkaa minnekään, vaan asia on päinvastoin, eläkeiän noustessa koko ajan.

Ihanaa tätä viikkoa, me ollaan taas kotona mummola reissun jälkeen, jossa pikkuinen nukahti ukin ja mummon sohvalle päivän leikkien jälkeen 😘


lauantai 2. marraskuuta 2019

Valehtelenko tai nukunko likaisissa lakanoissa - kuinka usein blogihaaste


Tämä on niin hauska blogihaaste, että pakko osallistua! On pitänyt jo pidemmän aikaa kirjoittaa tämä, mutta aina joku toinen postauksen aihe on syrjäyttänyt tämän. Nyt täällä mummolassa valkoisen lumen keskellä on aikaa postailla enemmän ja vastata myös tähän. Blogihaaste sopii hyvin rentoon sunnuntaihin.

Kuinka usein:

Vaihdat lakanat? Kurakautena liian harvoin. Koirat nukkuu minun ja Lucan kanssa sängyn jalkopäässä ja tuovat tassuissa likaa lakanaan, vaikka kuinka niiden tassuja pesisi. Normaalisti 1-2 kertaa viikossa, mutta voisi vaihtaa useamminkin. Rakastan sitä, kun raskaan päivän jälkeen saa käpertyä puhtaisiin ja raikkaisiin lakanoihin tuhisevan pojan taaperon viereen.   

Vaihdat pyyhkeet? Sama juttu kuin lakanoiden kanssa eli 1-2 kertaa viikossa. Minulla on tapana tehdä pyyhkeiden vaihto yhtä aikaa lakanoiden vaihdon kanssa ja sitten pyöritän liinavaatepyykin saman päivän aikana pesukoneessa puhtaaksi. Käsipyyhkeiden vaihtaminen myös piristää kylpyhuoneen sisustusta ja mieltä. Tykkään värikkäistä kuoseista kuten Finlaysonin elefantti pyyhkeistä.

Soitat isälle/äidille? Muutaman kerran viikossa. Perheellämme on myös oma what's up ryhmä, jossa kaikki saa näppärästi samat kuvat ja kuulumiset kerralla.

Näet vanhempiasi? Kesällä mökillä noin kerran kuukaudessa ja talvella noin joka toinen kuukausi lapsuuden kodissani. Hoitovapaalla ollessani näkeminen on helpompaa ja Luca on oppinut tuntemaan läheisesti myös minun vanhempani.

Käyt leffassa? Liian harvoin, koska rakastan elokuvissa oloa. Mikään ei voita treffi-iltaa miehen kanssa, jossa käydään ensin syömässä Ison Omenan jossain ravintolassa ja sitten leffaan ylelliseen lounge saliin. Sekä keho että mieli rentoutuu. Muutaman kerran vuodessa.

Föönaat hiukset? Käytännössä en ikinä. Pesen hiukset aina alkuillasta ja annan niiden kuivua luonnollisesti. Hiukseni on niin paksut, että eivät tarvitse föönin kohottavaa vaikutusta, enkä halua kuluttaa niitä turhaan.

Tyhjennät lattiakaivon? En ikinä! Kuuluu miehelle, eikä hän ole edes kertaakaan ehdottanut sitä minun tehtäväkseni.

Käyt metsässä? Lähes joka päivä välillä ja vähintään kerran viikossa. Lähellämme on pururata, joka kulkee metsässä ja talomme takana on pieni metsikkö, jonne pääsee puutarhan perällä olevasta portista. Koiramme nauttivat siellä juoksemisesta.

Käyt suihkussa? Aivan ehdottomasti joka päivä. Rentouttaa ihanasti päivän jälkeen, kun pääsee lämpimään suihkuun tuoksuvan vartalovoiteen kanssa. Todellista hyvän mielen terapiaa.

Sanot läheisille, että rakastat heitä? Pojalle monta kertaa päivässä, miehelleni monta kertaa viikossa ja muille aivan liian harvoin. Tosin uskon, että myös teoin voi kertoa sanattomasti rakastavansa ja se on aivan yhtä tehokasta.

Tarkistat kuivakaapin sisällön? Joka päivä. Meillä on keittiössä iso apteekkarin kaappi kuivatavaroille, enkä koskaan muista onko vaikka pasta loppu, kun teen lähtöä kauppaan.

Luuttuat lattiat? Muutaman kerran vuodessa, koska taaperon kanssa siihen ei ole usein mahdollista. Muuten käytämme myös siivoojaa.

Syöt noutoruokaa? Ehkä kerran kuussa. Emme hirveästi hae ruokaa kotiin, vaan ennemminkin syömme ravintolassa paikan päällä. Jäähtynyt ruoka ei vain maistu yhtä hyvälle.

Valehtelet? Pakko tunnustaa, että pieniä valkoisia valheita tulee kerrottua päivittäin. Esimerkiksi äidin puhelin on rikki, jos poika vaatii liikaa ruutuaikaa ja videoiden katselua.

Syöt irtokarkkia? En onneksi usein. Leffaan en halua mennä missään nimessä ilman irttareita, mutta muuten vastustan herkkukoukkua. Sokeri ei tee hyvää elimistölle.

Soitat anopille? Asumme naapureina, koska talomme on mieheni lapsuudenkodin vieressä, niin näemme ilman soitteluakin. Mutta toki tulee silti soiteltua monta kertaa viikossa esim. pojan hoitoon liittyvissä asioissa.

Riitelet suhteessa? Koko avioliittomme ja suhteemme aikana vain muutaman kerran. En usko riitelyyn ja inhoan sitä. Erityisesti en voi sietää kiroilua, tavaroiden heittämistä tai äänen korottamista. Aikuisten ihmisten tulee kyetä selvittämään asiat rauhallisesti.

Komennat miestäsi? Toivottavasti en ollenkaan, mutta joskus tähän saatan sortua. Meillä on kotona omat vastuualueet, enkä tykkää lainkaan, jos mieheni tulisi komentelemaan minua niihin liittyvissä asioissa. Siksi yritän olla komentelematta. Kaunis pyytäminen on sitten eri asia.

Vaihdat sukat? Joka päivä ja tästä en tingi.

Treenaat? Keskimäärin 5 kertaa viikossa. Teen crossarilla ja kehon painolla kotijumppaa. Tavoite on 6 kertaa, mutta yleensä menojen takia jää viiteen.

Siivoat jääkaapin? Muutaman kerran viikossa pintapuolisesti ja kokonaan siivousaineiden kanssa pari kertaa vuodessa. Olen kokenut sen riittäväksi. Ainahan sitä voisi siivota enemmän, mutta tällä mennään.

Ihanan rentoa sunnuntaipäivän viettoa kaikille, me nautitaan lumesta 😘


perjantai 1. marraskuuta 2019

Asiaton kohtelu työpaikoilla - pysyvä osa suomalaista työkulttuuria?

Eilen uutisia katsoessa se tuli taas ilmi, työntekijöiden asiaton kohtelu ja työpaikkakiusaaminen. Mitenkä tämä uutisointi, joka koski erikoistuvien lääkäreiden epäasiallista kohtelua, ei edes minua yllättänyt. Tutkimuksissa oli tullut esille muun muassa pelolla johtaminen, äitiyslomalta töihin pakottaminen ja perehdyttämisen puute. Tällaisia vastaavia tapauksia tulee esille ja kuulee lähes viikoittain. Surullista, että tällainen kulttuuri on päässyt juurtumaan yleisesti työpaikoille ja valitettavan usein tapauksia pidetään arkipäiväisenä esimerkiksi johtamiseen tai palautteen antamiseen kuuluvana normaalina toimenpiteenä.

Mistä tällainen käytös ja työkulttuuri sitten johtuu ja on saanut alkunsa? Kokemukseni mukaan mitä suurempi yksikkö, moniportaisempi johtoporras ja hierarkkinen työtehtävien asettelu, sitä suuremmat ongelmat ovat. Suurissa yksiköissä käy helposti siten, että työntekijöitä ei kohdata ihmisinä, vaan ainostaan osana tuottavuuden ratasta, joista kiinnostutaan negatiivisessa mielessä, mikäli ongelmia tuottavuudessa alkaa ilmetä. Nykyinen työkulttuuri kaipaisi lisää pehmeyttä ja työhyvinvointiin panostamista, niin silloin myös tuottavuus alkaisi kasvamaan. Mikäli työntekijästä välitetään ja häneen luotetaan, niin silloin työntekijä haluaa olla saadun luottamuksen arvoinen ja hoitaa työnsä ekstra hyvin sekä tekee pitkän työuran saman työnantajan palveluksessa. Pelolla johtaminen johtaa ainostaan siihen, että alainen kärsii hiljaisesti samalla, kun etsii kuumeisesti itselleen pakoreittiä eli uutta työpaikkaa. Suuren vaihtuuden vuoksi työpaikoille ei muodostu hyvää ryhmähenkeä, koska työkavereihin tutustuminen vie oman aikansa.

Osaltaan kyse on varmasti työpaikkakulttuuriin kasvamisesta. Mikäli itse on uransa alkuaikoina joutunut kohtaamaan asiattomuutta, niin sen helposti siirtää työpaikan seuraaville sukupolville, kun itse lopulta vuosien kärsimysten jälkeen pääsee asemaan, joka sen mahdollistaa. Tämä on yleistä työpaikoilla, joissa tehdään pitkät ylenemishakuiset työurat. Ongelmana on tällöin myös, että työkavereiden välille ei muodostu aitoa tiimihenkeä, vaan työkaveri on pelkästään tieltä pois raivattava kilpailija. Kilpailuhenkisille persoonille tällainen työkulttuuri voi mahdollisesti sopia. Itse kuitenkin arvostan töissä kaveruutta sekä yhdessä tekemistä ja onnistumista.

Olenko itse kohdannut työpaikkakiusaamista? Olen kohdannut epäasiallista käytöstä. Sen voin sanoa suoraan ja väitän, että lähes jokainen työntekijä on. Pelolla johtaminen, liian kiinnostuneet miespuoliset esimiehet, järjetön työmäärä ja ilmaiset ylityötunnit sekä määräaikaisuusketjut ja sukupuolesta johtuva syrjintä jollain tasolla on tullut valitettavan tutuksi. Olen ollut kehityskeskusteluissa, joissa esimiehen ainoa kiinnostus minua kohtaan oli, että minne hävisin pikkujouluista aikaisin hänen jäädessä kaipaamaan minua. Toinen esimies puolestaan sai humalassa kiroilukohtauksen, kun en halunnut lähteä hänen vanhempiensa tyhjään asuntoon kahden keskisille jatkoille. Kotona oli vaimo ja lapset eli sinne hän ei voinut minua kutsua. Kieltäytymisen jälkeen hänen käytöksensä minua kohtaan töissä muuttui vähintäänkin kyseenalaiseksi. Ratkaisu oli työpaikan vaihtaminen.

Kaikkea sitä on sattunut, mutta olen sen verran vahva persoona, että olen osannut jättää tapaukset ja ennen kaikkea ne ihmiset niiden tapahtumien takana omaan arvoonsa. Tapauksia muistelen lähinnä huumorilla, enkä koe olevani uhri. Olenhan aina saanut uusia mahdollisuuksia ja uusia ovia aukeaa koko ajan. Työpaikat on kuitenkin vain työpaikkoja ja niitähän saa aina uusia. Vaihtamalla todellakin voi saada joskus parempaa ja lähteä pitää osata, jos tie on nostettu tahallisesti täysin pystyyn. Aivan turhaan kukaan kärsii pelkän työpaikan takia.

Ihanaa on, että työpaikoilta löytyneet oikeat ystävät ovat säilyneet elämässä ja olen saanut kokea ihanan välittävää johtamista sekä työkaveruutta. Sellaista, että kahvitellaan itse leivotun pullan parissa ja vaihdetaan oikeita kuulumisia oikeista asioista sekä ettei kukaan katso pahalla, jos joku lähtee aiemmin töistä hakemaan sairasta lasta hoidosta. Usein ikävien tapauksien taustalla onkin muutama väärässä asemassa oleva henkilö, jotka sitten valtaansa väärin käyttämällä sairastuttavat koko työpaikan ilmapiirin. Onneksi voin kertoa kokemuksesta, että ihania työpaikkoja, esimiehiä ja työkavereita on olemassa runsaasti. Toivottavasti jokainen pääsisi nauttimaan näistä positiivisista työsuhteen eduista, joiden pitäisi olla täysin itsestäänselvyys jokaiselle työntekijälle.

Ihanaa perjantaita ja viikonlopun aloitusta 😘


torstai 31. lokakuuta 2019

Ensilumi mummolassa ja mielenkiintoinen junamatka


Me tultiin Lucan kanssa katsomaan ihanaa lunta ja talvea mummolaan. Talvessa todellakin riittää ihmeteltävää pojalle, koska hän ei taida muistaa edellisestä talvesta juuri mitään, eikä hän vielä silloin oikeastaan leikkinyt lumella lainkaan. Kotona Espoossa on vielä paljas ja tumma maa, eikä pysyvää lunta taida olla lähiaikoina tulossa. Toivottavasti edes jouluksi saataisiin kotiinkin valkoinen lumipeite, jotta joulun tunnelma alkaisi löytyä.

Tänään aamulla saatiin ensimmäinen kosketus lumeen, siihen valkoiseen ja märkään, mikä tarttuu oudosti kengän pohjiin kävellessä. Aluksi lumi hieman jännitti pientä ja sitä piti katsella turvasta äidin sylistä. Sitten mieli rohkaistui ja lumileikit pääsi alkamaan. Kuormuri ja rekka-auto täyttyivät vauhdilla lumilasteista, joita sitten kuljetettiin pihalla kasoihin. Isi taitaa saada innokkaan apupojan lumitöihin, sillä sen verran hienosti poika käytteli myös lasten lumilapiota. Lumienkeleitä ei vielä yritetty tehdä, mutta lumipallojen hajoaminen talon seinään nauratti joka kerta. Leikkeihin löytyi aivan uusi maailma lumen myötä.

Me tehtiin matka mummolaan junalla ja hieman haastavalla kokoonpanolla. Minun ja pojan mukana matkusti perheemme kaksi kääpiöpystykorvaa eli eläinvaunussa tulimme. Yllättävän hyvin matka sujui, kun junayhteys oli suora ja meillä oli saattaja sekä matkan alku- että loppupäässä.

Suurimmat haasteet matkan aikana liittyivät siihen, että Luca muisti junan leikkivaunun, eikä sinne ollut koirien kanssa asiaa. Jouduin sitten lahjomaan häntä videoilla, josta en oikein tykkää. Poika tyytyi sitten videoiden katseluun puhelimesta ja leikkivaunun olemassaolo lopulta unohtui. Toinen haaste oli rattaiden puuttuminen ja siksi päiväunet jäi nukkumatta. Meno oli aika väsyneen villiä viimeisen tunnin ajan ennen perille pääsyä. Tästäkin selvittiin, perille päästiin ja poika nukkui torkut autossa matkalla juna-asemalta mummolaan.

Terveiset maalta ja ihanaa loppuviikkoa 😘


Miten niin et muka ehdi, kun sinä olet vain kotona? - Arjessa hukatut ystävät

Näin minä ajattelin ja ihmettelin kaikkina niinä lapsettomina vuosina, kun yksi toisensa jälkeen lapsen saaneet ystäväni katosivat kukin oma...