keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Taaperolla tarvetta unikoululle? - Nukkumaan klo 00.00 yöllä

Meidän pikkumies on päättänyt, että hyvä aika mennä nukkumaan on joskus puolen yön aikaan. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että aamulla nukutaan pitkään. Meillä ei ole onneksi ikinä herätty kuuden tai edes seitsemän aikaan, mutta nyt herääminen on venynyt entistä myöhäisemmäksi. Tänä aamunakin Luca heräsi vasta puoli yksitoista ja jouduin hieman herättelemään häntä silittämällä hellästi poskea. Sitten pieni suostui heräämään unilta ja olikin heti täynnä virtaa ja touhua. 

Sinällään asia ei ole ongelma, koska Luca ei ole päiväkodissa. Meillä ei ole aamuisia herätyksiä töihin tai hoitoon, mutta itse tykkäisin alkaa nukkumaan hieman aiemmin. Tuntuu myös sille, että elämme aivan eri rytmiä kuin muut lapsiperheet, joissa on taaperoita. Eipä ole Hop Lopissa ruuhkaa siihen aikaan kun me sinne saavumme, koska yleensä se aika on valtaosan päiväuniaika ja leikkimässä on vain muutamia vanhempia lapsia, jotka eivät päiväunia enää nuku.

Monesti meidän illat kuluu siten, että yritän epätoivoisesti nukuttaa poikaa kymmenen ja yhdentoista välillä, mutta poika on aivan liian virkeä ja utelias nukahtaakseen. Nukutus rituaaleihin kuuluu, että Luca haluaisi kantaa sänkyyn lähes jokaisen pikkuauton, pehmolelun ja kirjan, jonka vain sillä hetkellä sattuu muistamaan. Tätä olen onnistunut hillitsemään sanomalla, että esimerkiksi piipaa-auto on jo nukkumassa ja leikit jatkuu huomenna.

Luca ymmärtää selvästi jo vuorokauden eri vaihtelut. Hän tietää, että kun tulee pimeä, niin se tarkoittaa iltaa ja tulevaa yötä, jolloin kuuluu nukkua. Mutta jotenkin hän ei vain malttaisi nukkua. Aina kun saan houkuteltua pojan pään tyynyyn, niin hän hetken päästä pomppaa pystyyn ja kyselee milloin mitäkin lelua tai perheenjäsentä. Meillä käydään läpi illalla tarkasti ketkä ovat jo nukkumassa. Poika haluaa tietää onko isi, mummo, serkut ja Limingan täti jo nukkumassa. Poika on niin herttaisen tarkka asiasta, että ei sille voi kuin hymyillä ja jatkaa pään silittämistä toivoen, että nukkumatti onnistuisi lopultakin unihiekan heittämisessä.   

Taaperoilla rytmit saattaa kuulemma heitellä paljonkin, joten toivon tämän olevan ohimenevä vaihe pojan kehityksessä. Kaikki on hyvin, kun seuraava vaihe ei ole se, että poika alkaa valvomaan ja leikkimään öisin. Olen kuullut myös tämmöistä tapahtuneen. Jännityksellä jään odottamaan mihin suuntaan unirytmi alkaa meillä kääntyä ja otan vastaan vinkkejä taaperon nukuttamiseen.

Ihanaa keskiviikko iltaa ja viikon jatkoa kaikille 😘    

maanantai 18. marraskuuta 2019

Olenkohan maailman onnellisin äiti? - Taaperokupla, josta en haluaisi kasvaa ulos

Jokainen äiti varmasti kokee olevansa onnekas ja onnellinen juuri siitä omasta ja ainutlaatuisesta lapsesta. Siitä pienestä ihmisestä, joka joskus syntyessään mullisti koko aiemmin eletyn elämän ja menneen maailman yhdessä ainoassa silmän räpäyksessä. Minä ainakin olen tuntenut näin vahvasti, jo siitä ensimmäisestä hetkestä alkaen, kun tiesin olevani raskaana, jo ennen kuin apteekista ostettu raskaustesti varmisti minulle tämän onnellisen asian tuplaviivalla.

Lucan ollessa nyt 2 vuotta vanha, olen alkanut tajuamaan, ettei tämä ihana vaaleansininen kupla, jossa elämme tulekaan kestämään ikuisesti. Tunnen tästä jo nyt hieman haikeutta. Siitä, että tähän astisen elämäni onnellisin ajanjakso tulee päättymään jossain vaiheessa ja pojan varhaislapsuus on silloin eletty. Ymmärrän nyt hyvin miksi monet äidit katsovat poikaani haikeana ja sanovat, että antaisivat mitä vain, jos heidän lapsensa olisi taas noin pieni.

Tallennan tätä aikaa kuviin ja toki myös tähän blogiin. Haluan muistaa kaiken, jokaisen hetken sekä myös ne väsymyksen ja epätoivon hetket, jolloin olen joutunut kokemaan epävarmuutta kohdatessani ensimmäistä kertaa Lucan kehitykseen liittyvän uuden vaiheen. Kerranhan täällä vain eletään ja tämä sanonta jos mikä pätee tähän vaiheeseen elämässä.

Voin sanoa olevani onnellinen äiti ja voin myös sanoa, että saan elää onnellista elämää lapseni kanssa, johon myös mieheni kuuluu. Kaikki on tällä hetkellä niin hyvin, että joskus olen asiasta aivan varma. Minä taidan olla juuri se maailman onnellisin äiti.

Ihanaa viikon alkua ja valoa marraskuun harmauteen 😘

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Romantiikkaa ja laatuaikaa Töölön ravintola Kuussa





Eilen saimme viettää mieheni kanssa romanttista laatuaikaa ravintola Kuussa, joka on vanha ja kotimainen ravintola Helsingin Töölössä (Töölönkatu 27). Ravintola on auennut jo toukokuussa 1966, joten perinteitä riittää usealta vuosikymmeneltä. Ravintolan nimi viitannee aikakauden avaruustoimintaan ja kuulentojen ajankohtaisuuteen.   

Poikamme Luca oli mummolassa serkkujen kanssa iltakylässä, joten me saimme rauhoittua viettämään mieheni kanssa romanttista iltaa kaksin ja ilta tuli todellakin tarpeeseen. Olen aiemminkin puhunut siitä miten tärkeätä pienten lasten vanhemmille on päästä kahdestaan rentoutumaan säännöllisesti ja siitä miten hyvää se tekee parisuhteelle. Eilinen ilta oli taas muistutus asian tärkeydestä ja tällaisten hetkien ansiosta jaksamme olla parempia vanhempia sekä puolisoita toisillemme. Romantiikkaa ei kannata unohtaa, eikä myöskään aliarvioida laatuajan tärkeyttä parisuhteessa.

Ravintola Kuun ilmapiiri oli rennon tyylikäs ja ihanan tunnelmallinen sekä henkilökunta ystävällisen iloista. Meillä oli mieheni kanssa hauskaa, kun saimme vain olla ja nauttia talon omista Helsinki menusta ja Kuu menusta sekä istua iltaa kynttilöiden ympäröimänä. Kuvista löytyy nauttimani herkullinen Helsinki menu, johon kuului muun muassa rukiilla leivitettyä nieriää ja suklaakakkua minttusorbetilla. Aika täydellinen paketti koko ilta oli ja nyt taas jaksetaan arkea pojan kanssa. 

Romanttista sunnuntai-iltaa kaikille ja alkavaa viikkoa 😘  





lauantai 16. marraskuuta 2019

Olenko uhkarohkea miniä vai moderni nykynainen asuessani anoppini naapurissa? - Näin järjestely käytännössä toimii

Tämä on sellainen aihe, jota on pidetty mielenkiintoisena juttuna aina siitä asti, kun kerroin aikeistamme muuttaa aivan anoppini naapuriin, joka on myös mieheni lapsuudenkoti. Miten tällainen asumisen järjestely toimii nykyaikana, näin minulta usein kysellään. Onko järjestely ahdistava vai arkea helpottava vai mahdollisesti molempia? Siksipä päätin kirjoittaa nyt tästä aiheesta. 

Ehdottomasti tämä on ollut hieno päätös ja molemmin puolin arkea helpottava. Molemmilla perheillä on naapuruudesta huolimatta täysin omat kodit, joihin kuuluu toisen kotirauhan ja yksityisyyden kunnioittaminen. Kuitenkin jos avun tarvetta ilmenee puolin tai toisin, niin sitä on saatavilla läheltä. Olen huomannut, että pelkästään tieto avun lähellä olosta on helpottavaa, kun tietää ettei ongelman ilmetessä ole lapsen kanssa yksin avuttomana. Mieheni kuitenkin työskentelee pitkiä työpäiviä, eikä hänen työnkuvansa ole lähelläkään perinteistä kahdeksasta neljään työtä.

Vauvavuotena tämä oli erityisen hienoa, enkä ymmärrä miten pienten vauvojen äidit pärjäävät ilman minkäänlaista tukiverkkoa. Lucan ei ole ikinä esimerkiksi tarvinnut kuunnella pölynimurin ääntä, koska poikaa on ollut helppoa kuljettaa kodin ja mummolan väliä unipussissa. Tai jos olen halunnut ex tempore vaikka käydä hierojalla, kampaajalla tai lounaalla tuulettamassa päätä, niin Lucan mummo on ollut lähellä auttamassa. 

Samoin nyt Lucan ollessa taapero on huomattavasti kivempaa tehdä kotitöitä tai muuten vain ottaa omaa aikaa, kun voi äkkiä saattaa pojan mummolaan muutamaksi tunniksi. Siellä Lucalla ja hänen lähes saman ikäisellä serkkupojalla on omat mummolan lelut, vaipat ja muut hoitotarvikkeet, syöttötuoli sekä aivan kaikki muukin tarvittava. Lucan on siksi helppo olla molemmissa taloissa, koska leluja tai hoitotavaroita ei tarvitse kuljetella edestakaisin. 

Väitän myös, että parisuhteemme mieheni kanssa voi paremmin tämän järjestelyn ansiosta. Mielestäni on luksusta, että vaikka lauantai-iltana voi helposti laittaa pojan mummolaan leikkimään iltakylään ja me voimme mieheni kanssa saunoa ja syödä kaksin tai vaikka katsoa jonkun elokuvan. Treffi-ilta onnistuu samalla järjestelyllä ja monesti poika kylpee mummolassa, mummo laittaa hänet yökkäriin valmiiksi ja me sitten vain kannamme hänet sylissä kotiin nukkumaan. 

Avun saamisen lisäksi minusta on hienoa nähdä miten Luca leikkii samoissa metsissä ja leikkikentillä kuin oma mieheni lapsuusaikana. Onhan tässä jotain nostalgista ja jatkuvuuden tuntua, jota perheellisenä ja pienen lapsen äitinä osaa arvostaa. Pidän ajatuksesta, että Luca juurtuu mieheni lapsuuden maisemiin, emmekä ole täällä irrallisia. Itse kun olen kotoisin pohjoisemmasta Suomea, niin on mukavaa, kun puolison perhettä löytyy lähempää.

Kaiken kaikkiaan järjestely siis toimii hyvin kokonaisuutena ja pidän tätä todellisena arjen luksuksena näin pienten lasten vanhempien näkökulmasta. Tänäänkin Luca on menossa iltakylään mummolle ja me pääsemme mieheni kanssa Helsinkiin treffi-iltaa viettämään. 

Ihanaa viikonlopun jatkoa ja lauantai-iltaa kaikille 😘 

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Sisäinen Frendien Monica -puoleni sai väistyä taaperon tultua taloon

Olen aikamoinen järjestelijä ja puhtauden rakastaja. Kotonamme jokaisella koristetyynylläkin on oma paikkansa ja asentonsa. Joku voisi luokitella minut pirttihirmuksi, mutta tällainen minä olen. Rentoudun puhtaassa ja siistissä kodissa, enkä ymmärrä sekasotkua. Mieheni tykkää tästä piirteestä minussa, onneksi, koska muuten avioliittomme voisi joutua koetukselle. Myönnettäköön, että joskus häntä ärsyttää, kun olen siivonnut jonkun tavaran paikalleen, jonka hän on tarkoituksella jättänyt esille tulevaa käyttöä varten. Tämä pienehkö ongelma on ratkaistu siten, että en koske työhuoneen pöydällä oleviin tavaroihin, paitsi pölyjen pyyhkimisen yhteydessä. Päivisin suljen työhuoneen oven, niin minun ei tarvitse katsella pöydällä lojuvia mappeja ja muita työtavaroita. Asia saatiin sovittua ja harmonia palasi parisuhteeseemme.

Näin kotimme siivousasiat toimi loistavasti. Kunnes Luca varttui taaperoksi ja herran jestas minkälainen pyörremyrsky hän osaa halutessaan olla. Aikani konttailin hänen perässään ja korjasin leluja, kirjoja ja ties mitä omalle paikalle, ennen kuin minun oli pakko nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa osittain järjestyksen suhteen. Olen joutunut opettelemaan asennetta, että kodissa saa näkyä elämisen jäljet ja että lelut kannattaa järjestellä viimeisen kerran vasta sitten, kun pikkumies on saatu höyhensaarille. Olen oppinut kantapään kautta mitä tarkoittaa sanonta, että lapset opettavat suuripiirteisyyttä.

Kotimme on edelleen perussiisti, mutta esimerkiksi olohuoneen keskilattialla ollut lasinen sohvapöytä on muuttanut seinän vierustalle, nurkkaan on ilmestynyt lelukori sekä painavat patsaat ja lattiakyntteliköt on siivottu turvallisempaan paikkaan. Isossa taulu tv:n ruudussa ja vitriinin lasiovissa on pieniä sormenjälkiä. Edistyksestäni kertoo se, että ne ovat minusta oikeasti söpöjä ja hymyilen niille, enkä enää putsaa niitä joka ikinen päivä pois. Välillä toki jynssään aivan kaiken puhtaaksi ja kiiltäväksi ja toivon, että järjestys säilyisi edes muutaman tunnin.

Mutta joo, Frendien Monica Geller sai lähteä meiltä taaperon muutettua taloon ja myös minä osaan nykyään olla hieman suuripiirteisempi siisteyden suhteen. Eihän tämä elämä niin vakavaa ole, että tarvitsisi kurtistella parin lattialla olevan sohvatyynyn vuoksi.

Ihanaa keskiviikon jatkoa, me lähdetään metrolla Helsinkiin Lucan kanssa minun siskoa ja Lucan kummitätiä katsomaan 😘

maanantai 11. marraskuuta 2019

Miten niin et muka ehdi, kun sinä olet vain kotona? - Arjessa hukatut ystävät

Näin minä ajattelin ja ihmettelin kaikkina niinä lapsettomina vuosina, kun yksi toisensa jälkeen lapsen saaneet ystäväni katosivat kukin omaan perhe-elämäänsä. Näkeminen ei oikein onnistunut, tai sitten onnistui hätäisesti hyvissä ajoin suunniteltuna, eikä seuraavaa näkemistä voinut yleensä sopia kovinkaan pikaisesti uudelleen. Ihmettelin kovasti millainen musta aukko perheen perustaminen oikein on, kun sen vetovoima oli niin valtava ja totaalinen. Eihän lapset elämistä voineet estää vai estävätkö?

Nyt olen itse samassa tilanteessa ja olen joutunut myöntämään, ettei se näkeminen ole helppoa, eikä yleensä ex tempore kaveri-illasta viinilasin äärellä voi edes haaveilla. Aika kaukana ollaan niistä ajoista, jolloin tylsän koti-illan pystyi pikaisella kyselykierroksella muuttamaan drinkkeihin kaupungilla. Aina joku oli jo jossain menossa tai oli muuten halukas lähtemään ulos. Silloin oli menemisen vapaus, jota joskus hieman kaipaan. Tosin se aika elämästä on jo niin eletty ja koettu, ettei itse sitä menemistä ole lainkaan ikävä. Tavallaan vain sitä vapautta mennä omien halujen mukaan ajatuksen tasolla.

Arki on muuttunut Lucan ehdoilla olemiseksi ja pääsääntöisesti minä pidän siitä juuri tällaisena, enkä muuttaisi mitään. Sen verran hieno juttu oma lapsi on. Jos poikkeamme pojan luontaisesta päivärytmistä, niin se kostautuu heti tai viimeistään illalla väsyneenä kiukutteluna ja nukahtamisen vaikeutena. Nyt ymmärrän hyvin, ettei se näkeminen onnistu, jos pienellä on esimerkiksi päiväunien aika tai miksi se ruoka on oikeasti laitettava juuri tiettynä hetkenä päivästä. Kaikki perheelliset ystävämme tämän hienosti ymmärtävät ja heidän kanssaan ei ole mitenkään tavatonta tai ongelmallista, että seuraava tapaaminen sovitaan parin kuukauden välein.

Ystäviä olisi ihana nähdä useamminkin, mutta ei perheen kustannuksella. Näin se vain on, kun muutenkin tuntuu, ettei perheen omaa laatuaikaa ole koskaan riittävästi. Olen myös sitä mieltä, että oikea ystävyys ei katoa ruuhkavuosissa, vaan sitten kun se hätäinen tai kauan suunniteltu näkeminen koittaa, niin aina voidaan jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin. Tänään viimeksi sain tämän ilokseni huomata, kun yllättäen törmäsimme ystäväni ja lastemme kanssa Hop Lopissa. Piristi kummasti meidän molempien päivää, vaikka kuulumiset vaihdettiin lasten ehdoilla ja heitä samalla syöttäen sekä vahtien. Ei tämä pikkulapsiaika kuitenkaan loputtomasti kestä ja sitten on taas jonkun uuden elämänvaiheen aika, mutta nyt eletään tätä täysillä.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille. Kuva otettu kesällä Helsingin Tervasaaressa sateen ja auringon yhteisen hetken jälkeen 😘

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Isänpäivän viettoa Villa Pentryssä






Meidän perheelle tämä oli ensimmäinen isänpäivä, jota juhlimme Villa Pentryssä ja oman kodin ulkopuolella. Silloin, kun oli ensimmäinen isänpäivä Lucan syntymän jälkeen, olimme niin väsyneitä ja vasta aivan vauvavuoden ihmeellisessä alussa, ettemme juhlineet mitenkään erityisellä tavalla. Silloin söimme kotona ja lahjat olin hankkinut jo raskausaikana valmiiksi. Se olikin hyvin ennakoitu, sillä en olisi millään jaksanut lähteä lahjaostoksille tuoreena vauvan äitinä. Toisena isänpäivänä juhlimme myös kotona tuttuun tapaan. Muutenkin olemme tykänneet olla omassa kodissa ja laittaa juhlia kotiin oman perheen kesken.

Nyt oli sitten mukava suunnitella jo toisenlaista ohjelmaa. Ensiksi mieleeni tuli klassiset brunssit ja löysinkin mieleiseni juhlapaikan Villa Pentrystä, joka on Espoon Nuottaniemessä sijaitseva historiallinen ja tunnelmallinen villa. Suosin mielelläni ravintoloita, joilla on historiaa ja rosoisuutta trendikkäiden pintaliitopaikkojen sijasta. Tutustun paikan menneisiin vaiheisiin etukäteen (mikäli mahdollista) ja ruokaillessa voi pohdiskella samalla mitenkä nykyisin ravintolana toimiva rakennus on menneinä aikoina toiminut esimerkiksi mahtavan kauppiasperheen kotina.

Valinta osoittautui oikeaksi, sillä Villa Pentryssä vallitsi kodikas tunnelma ja ruoka oli aivan ihanaa. Lapsiperheet oli huomioitu hyvin. Saimme syöttötuolin ja lapsille oli oma buffet, josta ainakin Luca löysi maistuvaa syötävää. Alkuun otimme lasilliset kuohuvaa ja Lucalle pillimehun, joilla sitten skoolasimme meidän isin kunniaksi. Brunssin menu oli hyvin perinteinen, johon kuului alkupalana muun muassa graavilohi, sillilajitelma, erilaisia salaatteja ja paahtopaistia. Pääruokana oli tarjolla kalaa, lihaa ja kasviksia. Erityisesti pidin kuitenkin jälkiruoka pöydästä, jossa oli mielettömän hyvää suklaakakkua, tuulihattuja ja pikkuleipälajitelma.

Kokonaisuutena brunssi oli oikein onnistunut ja sai taas muistamaan miten tärkeätä on viettää rentoa aikaa perheenä. Sellaista aikaa on ajoittain aivan liian vähän ja tämän kaltaisia hetkiä pitäisi mahtua paljon enemmän myös tavalliseen arkeen. Voi kun tämän vielä muistaisi kiireellisen arjen keskellä ja saisimme raivattua kalenterista tilaa yhteisille hetkille.

Brunssin jälkeen oli aika siirtyä jatkamaan isänpäivän viettoa kotiin ja tietenkin muistimme myös minun isääni Lucan ukkia onnittelupuhelulla ja kukkakaupan välityksellä etukäteen lähetettyjen kukkien avulla.

Ihanaa isänpäivän iltaa kaikille ja hemmotellaan nyt vielä isiä ennen kuin huomenna taas arkinen aherrus alkaa 😘


Taaperolla tarvetta unikoululle? - Nukkumaan klo 00.00 yöllä

Meidän pikkumies on päättänyt, että hyvä aika mennä nukkumaan on joskus puolen yön aikaan. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että aamull...