lauantai 7. syyskuuta 2019

Mökillä on hyvä olla

Ihmiset jakaantuu mökki-ihmisiin ja niihin, jotka eivät viihdy maalla. Itse olen ehdottomasti mökillä viihtyvä. Johtuu ehkä lapsuudesta, josta asti olemme perheen kanssa viettäneet paljon aikaa maaseudulla. Haluaisin, että myös Luca omaksuu luonnonläheisen elämäntyyliin, näkee paljon elämää pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja saa itselleen rakkaita muistoja maalla olosta. Onneksi tähän on hyvä mahdollisuus ukin ja mummon luona Pohjanmaan kesämummolassa.

Nyt kun ei ole kodin ulkopuolisessa työelämässä, niin on hyvä olla kesäisin maalla ilmojen mukaan. Toki jos on viileämpää, voi jättää rantasaunan kylvyt välistä ja käyttää huvilan sisällä olevaa kylpyhuonetta saunoineen. Uiminen ja rantasauna on kuitenkin se juttu mökkielämässä, samoin kuin hiillostetut grillimakkarat, makeat metsämansikat sekä kylmä jäätelö helteellä pihakeinussa.

Tänä kesänä onkin paljon vietetty aikaa Pohjanmaan mummolassa. On ihan parasta, kun saa lämmintä savustettua lohta, varhaisperunoita ja lasin kylmää valkoviiniä sekä mustikkapiirakkaa vaniljakastikkeen kanssa itse poimituista marjoista. Nähdä miten Luca nauraa iloisena serkkujen kanssa ja touhuaa pihan leikkipaikoilla reippaana aamusta iltaan. Kun saa nukkua yöt levollisesti luonnon hiljaisuudessa ilman, että länsimetrolle menevien bussien vaimea hurina herättäisi aamulla. Kuunnella mustarastaiden laulua kesäillassa ja katsoa sorsapoikueen aamu-uintia läheisen saaren rannassa. Niinpä, mökillä ja luonnossa on hyvä olla.

Nautinnollista heinäkuun jatkoa 😘













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pojan kanssa Kreikkaan kahdestaan

Nyt olen kerännyt rohkeutta tarpeeksi ja jahkaillut asian kanssa aivan riittävästi. Lopultakin lähdetään Lucan kanssa aivan kahdestaan kunno...