lauantai 12. lokakuuta 2019

Synnytin sektiolla ja olen valinnastani ikionnellinen

Suunniteltu sektio vai klassinen alatiesynnytys? Tätä moni raskaana oleva nainen miettii sekä puntaroi mielessään vaihtoehtojen etuja ja riskejä. Onhan se hienoa, että nykyään naiselle on tarjolla vaihtoehtoja, vaikka terveydenhuolto edelleen tarjoaa alatiesynnytystä selvänä ykkösvaihtoehtona. Jos riskitekijöitä ei nähdä, niin automaattisesti yritetään ohjata nainen alatiesynnytykseen.

Itse ilmoitin heti ensimmäisistä neuvolakäynneistä lähtien, että haluan suunnitellun sektion. Olen vain aina tiennyt, että se tapa sopii minulle, enkä ole päätöstäni katunut. Oli mielenkiintoista huomata miten erilaisia vastaanottoja ilmoitukseni herätti. Osa neuvolan lääkäreistä ja hoitajista yritti selvästi kääntää päätäni. Sanottiin, että kaltaisellani terveellä, hoikalla ja nuorella naisella klassinen synnytys onnistuu yleensä ilman komplikaatioita. Muistutettiin myös leikkauksen riskitekijöistä, joita aina liittyy jokaiseen leikkaukseen. Osa taas kertoi itse synnyttäneensä suunnitellulla sektiolla ja kehottivat pysymään päätöksessäni. Koska onhan sektiot nykyisin rutiinileikkauksia ja suunniteltu sektio on aivan eri asia kuin hätäsektio. Pelkopolilla kävin sen yhden pakollisen kerran ja aivan turhan takia. Olin ennen sinne menoa varma päätöksestäni, eikä mielipide muuttunut käynnin aikana.

Miksi sitten halusin sektion? Minun tapauksessani kyse ei ollut varsinaisesta synnytyspelosta ja siksi pelkopolilla käynti olikin tarpeetonta. En varsinaisesti pelkää synnytykseen liittyvää kipua, mutta en myöskään näe mitään syytä siihen, miksi minun pitäisi kärsiä supistuksen aiheuttamista kivuista päiväkausia. Pidän sektiota Suomessa turvallisena, siistinä ja huomattavasti kivuttomampana tapana saattaa lapsi maailmaan kuin klassinen tapa. 

Pelkopolin jälkeen minulle sitten varattiin aika suunniteltuun sektioon. Kuitenkaan siihen asti lapsemme ei halunnut odottaa, vaan alkoi syntyä ennen varattua aikaa. Poikamme syntyi lopulta päivystyssektiossa täysin terveenä ja niin täydellisenä kuin ikinä. Ne muutamat tunnit, jotka ehdin kärsiä supistuksista, saivat minut ainoastaan varmemmaksi siitä, että olin tehnyt oikean päätöksen. Oli todella helpottavaa, että tiedoistani löytyi päätös oikeudesta sektioon, niin se olin minä, joka sai päättää asian, eivätkä lääkärit, jotka viimeiseen asti yrittivät puhua minua edes yrittämään normaalia synnytystä. Se oli lähinnä ärsyttävää ja tuntui itseni aliarvioimiselle.

Muistan edelleen elävästi sen helpottavan tunteen, kun pääsin leikkaussaliin ja sain puudutuksen sekä ammattitaitoinen henkilökunta otti ohjat käsiinsä. Kaikki pienikin epävarmuus (jos sellaista edes oli) karisi viimeistään siinä vaiheessa. Me saimme mieheni kanssa keskittyä odottamaan poikamme ensimmäistä tapaamista ja sainkin Lucan heti leikkaussalissa rintani päälle. Se, jos mikä oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Sektiosta olen toipunut täydellisesti ja edelleen tekisin saman valinnan koska vain. Leikkauksesta jäi muistoksi kaunis puolikuun mallinen haalea arpi aivan alavatsaan, joka miehenikin mielestä on pelkästään muisto poikamme maailmaan tulosta. Muille se ei ikinä näykään, niin alhaalle se lopulta asettui. 

Sektio oli minulle oikea tapa saattaa lapsemme maailmaan, enkä väheksy muiden päätöksiä. Olen kuitenkin aina pohtinut sitä, miksi synnytyksen pitäisi olla raskas, mutta mahtava kokemus. Eikö pelkästään se mahtava osuus riittäisi?

Ihanaa viikonloppua kaikille 😘


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Miten niin et muka ehdi, kun sinä olet vain kotona? - Arjessa hukatut ystävät

Näin minä ajattelin ja ihmettelin kaikkina niinä lapsettomina vuosina, kun yksi toisensa jälkeen lapsen saaneet ystäväni katosivat kukin oma...