torstai 10. lokakuuta 2019

Vauvan ihmeellinen unimaailma ja outo unitutka

Vastasyntynyt vauva voi helposti nukkua elämänsä ensimmäisinä kuukausina jopa 20 tuntia vuorokaudessa. Unirytmi etenee noin tuntien sykleissä siten, että ensin on tunti kevyempää unta, jonka jälkeen vauva siirtyy syvän unen vaiheeseen. Se miten siirtyminen tapahtuu on todella yksilöllistä ja vauvasta riippuvaa, johon äiti ja isä ei juurikaan voi vaikuttaa vauvan elämän ensimmäisten kuukausien aikana. Vasta noin neljän kuukauden iässä vauvan unia voi alkaa harjoittaa samoilla toistuvilla rutiineilla, jos tarvetta ilmenee. Tällöin on hyvä kiinnittää huomiota koko päivän säännöllisiin toimintoihin, jotta vauva alkaisi hahmottaa päivän ja yön eron. Säännölliset päivä- ja iltarutiinit rauhoittavat vauvaa, luovat turvallisuuden tunnetta ja antavat perustan hyville yöunille.

Meillä poika ei vauvana onneksi herännyt tunnin tai kahden tunnin välein siirtyessään unen vaiheesta toiseen. Herääminen tapahtui pikemminkin nälästä johtuen reilun kolmen tunnin välein. Sitten heti annettiin pulloa suuhun pahimpaan nälkään (en ollut täysimettäjä), kuivat vaipat jalkaan, sylittelyä ja rinnalle nukahtaminen lopuksi. Ensimmäisten kuukausien aikana Luca oli hereillä vain 15-20 minuuttia kerrallaan. Rinnalle nukahtamisen jälkeen hän jatkoi rauhallisesti uniaan taas sen kolmisen tuntia ennen kuin heräsi uudelleen syömään.

Meillä Luca on heti sairaalasta asti nukkunut minun vieressäni. Jo sairaalassa nukuimme masut vastakkain ja pojalla oli aina äidin lämmin rinta turvana vierihoidossa. Se mikä olisi paras paikka vauvalle nukkua jakaa mielipiteitä, mutta itse olen vakuuttunut siitä, että juuri minun kanssani nukkuminen on ainakin osasyy pojan hyville unen lahjoille. Uskon, että äidin läheisyys ja lämpö luo turvallisen olon vauvalle sekä myös taaperolle ja antaa tätä kautta rauhalliset sekä levolliset yöunet. 

Olen huomannut, että meillä poika kaipasi läheisyyttäni. Tämä ilmeni vauvavuotena ihmeellisenä unitutkana. Vaikka Luca oli nukahtanut ja siirtynyt mielestäni jo syvään uneen, niin aina, kun yritin kääntää kylkeä, hän havahtui hereille. Oli hieman raskasta nukkua käytännössä aina samalla kyljellä. Joskus otin vauvan mukaan kääntyessäni, jotta sain hetken olla toisen kyljen varassa. Tähän en kuitenkaan voinut itse nukahtaa, koska pinnasänky oli turvalaitana toisella puolella sänkyä, joten pelkäsin vauvan kierähtävän lattialle. Näinkin pieni muutos totuttuun nukkumistapaan vaikutti heti pojan uniin. Muuten hän ei koskaan heräillyt yöllä ja on nukkunut kuin pieni enkeli syntymästään asti. Vauvojen unimaailma on kyllä aika merkillinen asia.

Ihanaa lähestyvää viikonloppua kaikille, joka meillä kuluu neljännen hääpäivän juhlimisen merkeissä 😘


2 kommenttia:

  1. Ihana nukkuva vauva kuvassa :) meillä oli samanlaista tuo lähellä olo ja puutui toinen puoli:) niin samaistun.
    Nykyään vauva nukkuu omassa pinnasängyssä jotta saa nukuttua. Muuten havahtuisi kokoajan maidon ihanaan tuoksuun. Oi niitä vauvapesä aikoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuvassa Luca Kelan äitiyspakkauksen mallina 😊 Täytyy myöntää että myös minulle äitinä unet maistuu, kun viekussa tuhisee ihana taapero 😍

      Poista

Milloin viimeksi? - Blogihaaste

Tämän blogihaasteen löysin hetki sitten Me Naiset lehden Kolmistaan blogista ja haaste jäi raksuttamaan mieleeni. Sen verran mielenkiintois...